Yksityisnäyttely Gumbossa

posted in: Exhibition | 0

Nyt on näyttelytyöt pakattu. Kun vajaa vuosi sitten, sain kutsun Gumbostrand Konst & Formiin pitämään yksityisnäyttelyä, repesin riemusta. Heti kohta sen jälkeen iski paniikki: riittääkö minusta siihen. Olin valmistelemassa marraskuun näyttelyäni Tukholmaan.

Konkarimaratoonarilta sain matkan varrelle viisaan ohjeen: jos mietit heti alussa maaliin pääsyä, tuuperrut alkumetreille. Päätä, että jaksat juosta seuraavat viisi kilometriä. Ja sen jälkeen seuraavat viisi. Tämän ohjeen siivittämänä olen nyt tässä valmiin näyttelyni kanssa. Tunnustan, että matkalla meinasi turkkini vettyä tuskan hiestä monta kertaa.

Työhuoneella

Tukholman keikka

posted in: Exhibition | 0

Näyttelyiden pitäminen on oikein mainio tekosyy matkustamiselle. Ja Tukholmaan oli taas mukava palata. Galleri Hera oli jo tuttu paikka, ensimmäinen näyttelyni oli siellä 2014. Galleristi Harriet Deger oli taas yhtä tehokas kuin edellisellä kerralla. Ja mikä mahtava ripustaja hän onkaan. Harvoin maalaukseni osuvat lähes ensimmäisellä ripustuskierroksella kohdalleen. Olin pakannut mukaani 16 maalausta. 11 niistä pääsi viralliseen kattaukseen. Ylös myyntiosastolle joutui monta hyvin hyvää, pientä ja hyvin punaista työtä. Koostaan huolimatta ne vaativat tilaa ympärilleen, ja siitä syystä jätettiin pois.

Suurlähettiläs Anttonen puhuu

Tukholman suurlähettiläs avasi näyttelyni virallisesti klo 12. Hän piti mainion puheen polveillen Suomi 100 vuotta -teemasta aina nykyhetken kuvatulvaan. Sitten hän jatkoi, että tarvitsemme myös syvemmälle meneviä kuvia. Niillä hän viitasi maalauksiini. Olin hyvin otettu. Yleisöä oli paikalla kelvollisen runsaasti. Suomesta oli tullut 22 vierasta, Ismo-funclub!

Imatran kasvatit näyttely (11.11. saakka)

posted in: Exhibition | 0

Eilen oli Imatran taidemuseossa ryhmänäyttelyn avajaiset nimeltään Imatran kasvatit. Siihen oli kutsuttu mukaan Saimiasta vuosien varrella valmistuneita ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneita kuvataiteilijoita. Itse jatko-opiskelin siellä vuosina 2009-11. Minulta oli valittu mukaan kaksi maalausta. Imatran kasvatit oli kaiken kaikkiaan monipuolinen kattaus eri tekniikoita ja käsialoja.
Avajaisissa tapasin vanhan tutun Outokummun ajoilta. Edellisen kerran olimme jutelleet 35 vuotta sitten. Paljon on vettä virrannut Vuoksessa näinä vuosina. Jutustelumme kiersi koko ajan vanhojen muistelujen ja nykyhetken välillä. Totesimme yhdessä, etten lukioaikana vielä esittänyt oireita tulevasta kuvataiteilijan ammatistani. Toki tiedostan, että jo silloin minussa lymysi tarinankertoja. Tekniikka niiden esille saattamiseksi vain odotti oikeaa ajankohtaa.

Imatran kasvatit näyttely
(Etualalla maalaukseni Musta rusakko ja sen kaverit sekä Tässä ja nyt.)

Imatran vierailuuni kuului myös taiteilijaesittely Saimian taideopiskelijoille. Sen kolmivarttisen rakensin kotisivujeni pohjalle, luvalla sanoen, ehkä hieman suurpiirteisesti. Tietenkin tekniikkakin asetti omat rajoituksensa. En voinut kaivaa omalta koneeltani kuvia, koska kaikki oli viritetty pc-laitteille. Joka tapauksessa oli kiinnostavaa itsellenikin tehdä yleisön edessä kronologinen katsaus siitä, mistä olen tulossa kuvataiteilijana ja mihin suuntaan kenties menossa. Ilo on ollut huomata matkan varrella, että kuvan tekemisen into ei ole kadonnut mihinkään.
Tosin juuri tällä hetkellä on ruuhkaa mielessä ja ilmassa. Marraskuun alussa Tukholmassa avautuva näyttelyni on jo toki valmis. Tammikuussa oleva Gumbostrandin kattaus on vielä paljonkin kesken. Loppukiriin jää aikaa kaksi kuukautta. Mutta saan siitäkin selkävoiton. Näyttelyputki saa jatkoa ensi elokuussa Oulussa galleria Harmajassa. Ideaalinen rytmi saattaisi olla näyttely per vuosi, mutta välillä en vain voi sanoa ei.

Kesäkuu alkaa vauhdilla

posted in: Exhibition | 0

Kesäkuu alkaa vauhdilla, ainakin työhuoneellani. Vauhtia pitäisi riittää seuraavaksi seitsemäksi kuukaudeksi. Lokakuussa on ryhmänäyttely Imatran taidemuseossa. Sinne teen uusia isoja maalauksia. Aika näyttää, kuinka monta työtä sinne mahtuu mukaan. Vuoden päänäyttely on Tukholmassa galleri Herassa marraskuun alussa. Muutamia maalauksia on jo valmiina, mikä tuntuu oikein hyvältä. Lopulliseen ripustukseen mahtuu 10 -15 maalausta, vähän töiden koosta riippuen.

Tammikuun alussa 2018 avautuu Söderkullan Gumbostrand Konst & Formissa seuraava oma näyttelyni. Tila on oikeasti iso, ja rehellisyyden nimissä otin ison palan kakkua hyväksyessäni tämän näyttelyn. Ahkeroida täytyy ja lomat on lusittu.  En vaan voinut kieltäytyä moisesta kutsusta. Tila on haluttu huolimatta Gumbostrandin hieman syrjäisestä sijainnista.

Kun tieto Gumbostrandista tuli, tuskailin ensimmäisen viikon valmiina tulevaan stressiin. Kysyin epätoivoisena yhdeltä tuttavaltani, kokeneelta konkarilta neuvoa tilanteeseen. Hän kertoi, että ota käyttöön maratoonijuoksijoiden ohje: keskity seuraavan viiteen kilometriin. Älä ajattele alussa maaliin tulemista, sillä se jos mikä hyydyttää. Tai toinen kuvainnollisempi ja lähes vitisikäs ohje: eihän elefanttiakaan syödä kerralla. Näillä eväillä mennään.